Maestro Markus ja Fiktio Fakta Tanssin Pyörteissä!

Elina Jasu, Marko Laihinen ja Markus Rantanen

Tämän lasten kuvakirjan punaisena lankana ovat kansantanssit, suomalainen tanssikulttuuri sekä näihin liittyvät rikkaat tavat ja soittimet. Teokseen on sisällytetty fiktiivisen tarinan lisäksi kosolti aihepiiriin liittyvää faktaa, joten Tanssin pyörteissä! tarjoaa uutta tietämystä hauskassa paketissa. Ja kuten Maestron ja Fiktion esityksissä, myös kuvakirja on alusta asti suunniteltu sekä lapsille että aikuisille. 

Kirjan tarinan tapahtumaympäristö on kuvitteellinen ja nykyaikainen Kakrumäen päiväkoti. Tämän johdosta tanssifanien lisäksi otollisinta lukijakuntaa kirjalle ovatkin päiväkoti-ikäiset lapset ja päiväkodeissa työskentelevät henkilöt.

Tekijätiimi jatkaa entiseen malliin. Kirjan yksityiskohtaisesta ja humoristisesta kuvakerronnasta on vastannut ammattikuvittaja Elina Jasu ja taiton on tehnyt graafikko Jari Nieminen

Käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Maestro ja Fiktio eli Markus Rantanen ja Marko Laihinen. Kirjalla on vankkaa todellisuuspohjaa – he ovat vuodesta 2014 tehneet lähes 600 keikkaa enimmäkseen juuri päiväkodeissa ja alakouluissa. 

Joulukuussa 2020 ilmestynyt Tanssin pyörteissä! on järjestyksessään toinen Maestron ja Fiktion kuvakirja. 

Kovakantinen, 40 sivua. ISBN 978-952-69422-1-6

Hinta 20€ – kirjakaupat, Booky.fi ja Kirjastopalvelu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: