Etusivu

iloisemman musiikin ja kirjallisuuden puolesta

Etteivät laulut meiltä unohtuisi – perinteenkerääjä Väinö Pesolan matka Vakka-Suomeen

Etteivät laulut meiltä unohtuisi – perinteenkerääjä Väinö Pesolan matka Vakka-Suomeen -teos esittelee monipuolisen musiikkimiehen Väinö Pesolan (1886–1966) elämänvaiheita ja hänen suomalaista musiikkielämää rikastuttaneita aikaansaannoksiaan. Kirjan pääpaino on hänen perinteenkeruumatkassaan Vakka-Suomen maille vuonna 1909. Kirjassa olevat laulut Pesola keräsi tuolloin Uudeltakirkolta (nyk. Kalanti), Laitilasta, Kodisjoelta ja Karjalasta.

Kirjan tekijä Markus Rantanen muokannut kirjaan valitut 45 laulua laulettavaan muotoon ja varustanut ne sointumerkinnöin. Hän on kirjoittanut nykylukijan tueksi laulujen, tanssien ja Pesolan päiväkirjamerkintöjen ympärille historiallisia kehystyksiä.

Tämä kirja on luonteva jatko-osa teokselle Prenttelin Hessu – Värikkään kansanviulistin tarina ja laulut (Puukenkki Kustannus 2019).

109 sivua. Julkaisuvuosi 2023. ISBN 978-952-69422-3-0.

Hinta 22€ – kirjakaupat, Booky.fi ja Kirjavälitys.

Kaksi kuolemaa, monta elämää

Kaksi kuolemaa, monta elämää on kuvitettu toimintakertomus yläkouluikäisten nuorten elämästä. Kirja perustuu osittain tositapahtumiin. 

Kaksi kuolemaa, monta elämää -kirjan ensisijaisena kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset pojat, joita ei pätkääkään kiinnosta kaunokirjallisuuden lukeminen. 

Teos sopii luonnollisesti myös laajemmalle lukijakunnalle. 

Sisältövaroitus: kirjassa kuvataan rikollista toimintaa, väkivaltaa ja siinä käytetään karkeaa kieltä. 

Luokitus: helppolukuinen.

93 sivua. Julkaisuvuosi 2023. ISBN 978-952-69-4222-3.

Hinta 15€ – kirjakaupat, Booky.fi ja Kirjavälitys.

Maestro Markus & Fiktio Fakta: Uudet toivelaulut!

Maestro Markus & Fiktio Fakta: Uudet toivelaulut! on nimensä mukainen kirja. 

Teoksen sisältämien laulujen aiheet on pyydetty ja kerätty lapsilta, varhaiskasvatuksen työntekijöiltä ja muskarivetäjiltä. 

On otettu selvää, mistä nykylapset ovat kiinnostuneita ja niistä on syntynyt uudenuutukaisia lauluja kuten Mopoautomummo, Maailman suurin dinosaurus, Limalaulu ja Kummitusten juhlat. Kirja sisältää 14 uuden lastenlaulun nuotit ja sanat. 

Lähtökohta on ollut se, että sanoitukset ja sävellykset tehdään nimenomaan lasten laulettaviksi. Kuunnellakin ne toki voi, sillä kaikki kirjan laulut löytyvät suoratoistopalveluista kuten Spotify, YouTube ja Apple Music. 

Laulujen yhteyteen on helppo keksiä leikkejä, ja kirja tarjoaa niihin hauskoja ideoita. 

Monipuolisen, tunteita ja tarinaa kertovan kuvituksen laulukirjalle on tehnyt Elina Jasu. 

Sävellystyöstä vastannut Markus Rantanen on musiikin maisteri ja opettaja. Laulujen sanoittaja Marko Laihinen on kirjailija ja nuorisotyöntekijä. Maestron ja Fiktion hahmoissa he ovat tehneet lähivuosien aikana lähes 600 esiintymistä päiväkodeissa, kouluissa ja kirjastoissa.

Kierreselkäinen, 36 sivua. ISMN 979-0-55001-566-1

Hinta 20€ – kirjakaupat, Booky.fi ja Kirjavälitys.

https://linktr.ee/uudettoivelaulut

Turpahöylän ensitahdit – huuliharpun alkeet ja ohjelmistoa

Huuliharpun suosio on viime vuosina noussut huomattavasti. Soitin on helppo hankkia, eikä sen hintakaan päätä huimaa. Pienen kokonsa ansiosta huuliharppu kulkee myös aina kätevästi mukana. 

Turpahöylän ensitahdit tarjoaa soitettavaa kaikentasoisille 10-reikäisen blueshuuliharpun soittajille. Aloittelijat pääsevät helposti huuliharpunsoiton makuun tiiviin, mutta kattavan huuliharpun alkeita käsittelevän osuuden kanssa. Tästä he voivat jatkaa vasta-alkajille sopivista kappaleista aina suosittuihin jamikappaleisiin saakka. Pidemmälle oleville huuliharpisteille kirja tarjoaa runsaasti ohjelmistoa. Kirjassa on yhteensä 141 kappaletta. 

Kirjan kappaleiden soitto ei vaadi edistyneitä soittotekniikoita. Edes nuotinlukutaito ei ole välttämätön, sillä nuotteihin on merkitty tabulatuuri, jossa numero vastaa soitettavaa äänireikää. Lisäksi kirjan mukana tulee linkki, jonka takaa löytyy ääninäyte jokaisesta kappaleesta ja harjoituksesta korvakuulolta harjoittelua varten.

Pehmeäkantinen, 144 sivua. ISMN 979-0-55001-561-6

Hinta 27,50€ – kirjakaupat, Booky.fi ja Kirjavälitys.

Maestro Markus ja Fiktio Fakta Tanssin pyörteissä!

Tämän lasten kuvakirjan punaisena lankana ovat kansantanssit, suomalainen tanssikulttuuri sekä näihin liittyvät rikkaat tavat ja soittimet. Teokseen on sisällytetty fiktiivisen tarinan lisäksi kosolti aihepiiriin liittyvää faktaa, joten Tanssin pyörteissä! tarjoaa uutta tietämystä hauskassa paketissa. Ja kuten Maestron ja Fiktion esityksissä, myös kuvakirja on alusta asti suunniteltu sekä lapsille että aikuisille. 

Kirjan tarinan tapahtumaympäristö on kuvitteellinen ja nykyaikainen Kakrumäen päiväkoti. Tämän johdosta tanssifanien lisäksi otollisinta lukijakuntaa kirjalle ovatkin päiväkoti-ikäiset lapset ja päiväkodeissa työskentelevät henkilöt.

Tekijätiimi jatkaa entiseen malliin. Kirjan yksityiskohtaisesta ja humoristisesta kuvakerronnasta on vastannut ammattikuvittaja Elina Jasu ja taiton on tehnyt graafikko Jari Nieminen

Käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Maestro ja Fiktio eli Markus Rantanen ja Marko Laihinen. Kirjalla on vankkaa todellisuuspohjaa – he ovat vuodesta 2014 tehneet lähes 600 keikkaa enimmäkseen juuri päiväkodeissa ja alakouluissa. 

Joulukuussa 2020 ilmestynyt Tanssin pyörteissä! on järjestyksessään toinen Maestron ja Fiktion kuvakirja. 

Kovakantinen, 40 sivua. ISBN 978-952-69422-1-6

Hinta 20€ – kirjakaupat, Booky.fi ja Kirjastopalvelu.